![]() |
||
|
Tapio Tuomela (1958) ![]() Kuva: Maarit Kytöharju/Fimic Tapio Tuomela opiskeli Sibelius-Akatemiassa sävellystä Magnus Lindbergin, Eero Hämeenniemen ja Paavo Heinisen johdolla suoritettuaan sitä ennen pianonsoiton ja orkesterinjohdon diplomitutkinnot. Jatko-opintoja hän on harjoittanut Vilnan konservatoriossa, Eastman Schoolissa USA:ssa, Berliinin taidekorkeakoulussa, mestarikursseilla ja Ircamin musiikkiteknologiakurssilla. Tuomelalla on ollut sävellyskonsertteja Helsingissä 1991, Pariisissa 2003, Antwerpenissä 1998 sekä Turussa 2008. Hänen kokeellinen kamarioopperansa Korvan tarina oli Alminsalin ensimmäinen uusi produktio, ja Kalevala-aiheinen Äidit ja tyttäret oli aloittamassa vuoden 2000 suomalaista oopperaboomia. Tuomelan teoksia on esitetty Euroopan ohella myös Yhdysvalloissa. Hän oli Pietarin Nordic Music -festivaalin nimikkosäveltäjä 2005 ja Musiques Demésurées -festivaalin nimikkosäveltäjä Clermont-Ferrandissa 2006. Tuomela on aktiivinen myös kapellimestarina, erityisesti nykymusiikin ja -oopperan alueella. Hän toimi Time of Music -festivaalin taiteellisena johtajana 2000–2008. Hölmöläisiä Hölmöläisiä -musiikkinäytelmä syntyi vuonna 2001 Länsi-Helsingin musiikkiopiston tilauksesta lähinnä 10–15-vuotiaista jousisoittajista koostuneelle orkesterille ja kansanlauluryhmälle. Teoksessa käydään läpi yhdeksän Hölmölän kylän tarinaa (yhteiskestoltaan n. 40 min.), jotka on punottu juonelliseksi kokonaisuudeksi. Libretto on tehty yhteistyössä kantaesityksen ohjanneen Sanna Harjun kanssa, mutta laulutekstit ovat säveltäjän. Teosta voisi pitää myös melodraamana – ei oopperana – sikäli että tarinaa kuljettavat dialogit esitetään puhuen soiton aikana ja tauoilla. Koska monet lapsista olivat tämän kappaleen kanssa ensi kertaa kosketuksissa uuteen musiikkiin, piti sen sekä soittoteknillisesti että esteettis-tyylillisesti olla kohtuullisen helposti lähestyttävää. Kantaesitysprojektin keskeinen idea oli, että orkesterissa soittavat lapset pääsevät näyttämölle. Nyt kuultavassa tuotannossa lauluyhtye on laajentunut lapsikuoroksi, eivätkä soittajat osallistu näyttämötoimintaan. Tapio Tuomela |
![]() |
| © Pohjoismaiset Musiikkipäivät - Nordiska Musikdagar - Nordic Music Days - Helsinki 2008 | ||