![]() |
||
|
Anna Þorvaldsdottir ![]() Kuva: Hrafn Ásgeirsson Anna Þorvaldsdottir on opiskellut sävellystä Islannin taideakatemiassa 2001–2004. Hän jatkoi sävellyksen opintojaan vuonna 2006 Californian yliopistossa San Diegossa, jossa tällä hetkellä valmistelee tohtoritutkintoaan. Anna Þorvaldsdottirin teoksia esitetään säännöllisesti festivaaleilla ja konserteissa mm. Hollannissa, Saksassa, Italiassa, Yhdysvalloissa, Virossa sekä kaikissa Pohjoismaissa. Anna Þorvaldsdottir on työskennellyt säveltäjänä vuodesta 2003 lähtien. Hän on ollut monien festivaalien nimikkosäveltäjänä ja säveltää vuosittain useita tilausteoksia yhtyeille, orkestereille ja solisteille. Hänen teostensa tärkeimpiin esityksiin kuuluu Christian Lindbergin johtaman Islannin sinfoniaorkesterin keväällä 2006 esittämä teos A Moment of Peace. Heyr þú oss himnum á on Skalholtin kesäkonsertit -festivaalin tilaus ja sen kantaesitti Hljómeyki-kamarikuoro heinäkuussa 2005. Teos perustuu islantilaiseen virteen, jonka löysin eräästä vanhasta käsikirjoituksesta. Tekstissä rukoillaan Jumalalta armoa ja ikuista elämää. Säveltäessäni tekstiä halusin antaa musiikin palvella sanoja ja saada vanhat säkeet elämään nykyisyydessä. Teokset ilmestyvät kahden eri kuoron CD-äänitteillä syksyllä 2008. Minulla on intohimo säveltää teoksia suurille kokoonpanoille. Suurten äänimaailmojen käyttö on minulle luontainen tapa ilmaista itseäni ja kirjoittaa musiikkia. Tapa luoda soljuvaa äänien energiaa ja rakentaa tunnelmaa. Kuoromusiikki on voimakas työkalu, olipa kyseessä vahva teksti tai puhtaasti musiikillinen sanoma. Riippuu aina teoksesta, onko sen sanoma tekstissä vai musiikissa. |
![]() |
| © Pohjoismaiset Musiikkipäivät - Nordiska Musikdagar - Nordic Music Days - Helsinki 2008 | ||