| |
|
|
Mattias Svensson
Ystadissa 1971 syntynyt Mattias Svensson opiskeli säveltämistä Hans Geforsin ja Rolf Martinssonin johdolla Malmön musiikkikorkeakoulussa sekä musiikinteoriaa P-G Alldalin ja Lars-Erik Rosellin oppilaana Tukholman musiikkikorkeakoulussa. Svensson on säveltänyt etupäässä kamarimusiikkia, mutta myös kamarioopperan, orkesteriteoksia sekä elektroakustista musiikkia. Hän toimi opettajana Lundin yliopistossa 1997–2000 ja on vuodesta 2000 lähtien ollut Gotlannin säveltäjäkoulun opintopäällikkö. Vox-kvartetti tilasi teoksen Latin… (suom. Latina, hankala kieli jota aika harvat meistä ymmärtävät) vuonna 2004 toivomuksella, että kappaleessa olisi vahvasti näyttämöllisiä ominaisuuksia ja sen teksti jäisi taka-alalle. Vastasin pyyntöön valitsemalla Lennart Helsingin tekstin hiljaiseksi taustaksi. Mykkä teksti tulee esiin vasta kappaleen lopussa, mutta innostaa laulajat improvisoimaan nonsens-kielellä. Teoksen ensimmäinen osa koostuu hitaasta muuntelusta, joissa soinnut muuntuvat melodiajaksoiksi ja sävelmät taas soinnuiksi, painotukset muuttavat ilmaisun merkitystä ja yksittäiset konsonantit kehkeytyvät monimutkaisemmiksi ääniksi.
|
|
 |
|