IN ENGLISH PÅ SVENSKA
     
  Nordic Music Days Helsinki 2008  
     
 

ETUSIVU
OHJELMA
SÄVELTÄJÄT
ESIINTYJÄT
TUKIJAT
YHTEYSTIEDOT

 

Thomas Sandberg (1967)


Kuva: Christoffer Askman

Thomas Sandberg on säveltäjä, lyömäsoitintaiteilija, näyttelijä, tuottaja ja laulaja. Opiskeltuaan Tanskan kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa hän on työskennellyt näyttelijänä ja teatterimuusikkona, ollut kiertueilla Pohjoismaissa ja esiintynyt radiossa ja televisiossa näyttelijän, solistin ja muusikon tehtävissä. Sandbergin työkenttää on improvisoitu musiikki niin solistina kuin osana yhtyeitä. Hän on tuottanut 4 sooloesitystä ja kantaesittänyt 35 kamarimusiikkiteosta, 19 kamarioopperaa ja 15 sooloteosta. Euroopan ja Yhdysvaltojen ohella hän on esiintynyt myös Malesiassa.

Sandberg on monien tanskalaisten nykymusiikkiyhtyeiden perustajajäsen. Hän on säveltänyt teatterin ja tanssiryhmien ohella kuunnelmia, tunnusmusiikkia ja teoksia sooloperkussiolle. Hänen työtapoihinsa kuuluu tietokoneiden ja elektronisen musiikin liittäminen musiikkiin niin studiossa kuin elävissä esityksissä. Sandberg nauttii vuodesta 2006 lähtien Tanskan taideneuvoston kolmevuotista apurahaa.

www.thomassandberg.dk