IN ENGLISH PÅ SVENSKA
     
  Nordic Music Days Helsinki 2008  
     
 

ETUSIVU
OHJELMA
SÄVELTÄJÄT
ESIINTYJÄT
TUKIJAT
YHTEYSTIEDOT

 

Maja Solveig Kjelstrup Ratkje (1973)

Maja Solveig Kjelstrup Ratkje päätti opintonsa Oslon musiikkikorkeakoulussa vuonna 2000. Hänen musiikkinsa tunnetuimpia esittäjiä ovat mm. Klangforum Wien, Oslo Sinfonietta, TM+, sekä Cikada- ja Vertavo-jousikvartetot. Ratkjen sävellyskonsertteja on kuultu mm. Torontossa ja Wienissä, hän on saanut paljon sävellystilauksia ja hänet on palkittu työstään monesti mm. Pariisin kansainvälisessä säveltäjärostrumissa.

Maja Ratkje on säveltämisen ohella aktiivinen muusikko, laulaja ja äänitaiteilija. Hän esiintyy - lähinnä improvisaatioyhtye SPUNKin kanssa - erilaisia vokaalitekniikkoja hallitsevana laulajana, joka hyödyntää myös sähköisiä soittimia ja studiotekniikkaa. Ratkje työskentelee myös soolotaiteilijana, Trinacria-metalliyhtyeessä, Agrare-performanssitriossa sekä akustisen POING-trion kanssa. Ratkje on esittänyt musiikkiaan myös elokuvissa, tanssi- ja teatteriproduktioissa sekä installaatioissa. Vuonna 2003 hänellä oli päärooli Nag Hammadin teksteihin perustuvassa oopperassaan. 2005 sai kantaesityksensä Ranskan radion tilaus, Ratkjen ensimmäinen suuri orkesteriteos, solistinaan säveltäjä itse.

gagaku variations on sävelletty Vertavo-jousikvartetille ja harmonikkataiteilija Frode Haltlille syksyllä 2000 Japaniin tekemäni matkan jälkeen. Kiinnostuin gagaku-musiikista analysoidessani ja transkriboidessani alkuperäisiä teoksia, mutta aikomukseni ei ollut kirjoittaa japanilaiseen tyyliin. Teoksen alaotsikko voisi olla termi ’wabi sabi’. L. Korenin sanoin se merkitsee ”epätäydellisten, väliaikaisten ja vaillinaisten asioiden epätavallista kauneutta.” Hän jatkaa.”Kauneutta löytyy rumuudesta. Wabi-sabi ei erottele kauneutta ei-kauneudesta tai rumuudesta, vaan tavallaan hyväksyy rumaksi mielletyn. Kauneus on dynaaminen kokemus itsen ja muun välillä. Se voi tapahtua milloin hyvänsä riippuen olosuhteista, asiayhteyksistä tai katsantokannasta. Kauneus on muuttunut tietoisuuden tila, runon ja sulouden erityinen hetki.

www.ratkje.com