IN ENGLISH PÅ SVENSKA
     
  Nordic Music Days Helsinki 2008  
     
 

ETUSIVU
OHJELMA
SÄVELTÄJÄT
ESIINTYJÄT
TUKIJAT
YHTEYSTIEDOT

 

Pasi Pirinen

Pasi Pirinen opiskeli Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla ja vuodesta 1988 Guildhall School of Music and Drama -korkeakoulussa Lontoossa John Millerin oppilaana suorittaen diplomitutkinnon 1992. Lisäopintoja hän on suorittanut USA:ssa Michael Sachsin ja Charles Schlueterin sekä Pariisissa Antoine Curén johdolla. Vuosina 1992–94 hän toimi soolotrumpetistina San Luisin ja Córdoban sinfoniaorkestereissa Argentiinassa sekä freelance-muusikkona Lontoossa. Hän soitti kymmenen vuotta RSO:ssa ennen kiinnitystään Helsingin kaupunginorkesterin trumpetin äänenjohtajaksi 2005. Pirinen on lisäksi kamariorkesteri Avanti!n sekä Finnish Brass Symphonyn ja yhteispohjoismaisen Nordic Brass Ensemblen jäsen. Vuonna 1998 Pirinen voitti ensimmäisen palkinnon kansainvälisessä Ellsworth Smith -trumpettikilpailussa USA:ssa. Lieksan Vaskiviikko valitsi Pirisen Vuoden Vaskisoittajaksi 1999. Keskeisen trumpettikirjallisuuden lisäksi Pirinen on kiinnostunut oman aikamme musiikista. Hän on tilannut ja kantaesittänyt useita aikamme säveltäjien teoksia.

www.musicfinland.com/classical/pirinen/