Kaliforniassa, Hollywoodissa 1955 syntynyt Andy Pape muutti Tanskaan vuonna 1971. Hän opiskeli musikologian instituutissa ja jatkoi sävellysopinnoilla Tanskan kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa Ib Nørholmin johdolla. Vuosina 1983–1993 Pape toimi Holbækin taidekorkeakoulun musiikkiosaston johtajana. Nykyään hän on keskittynyt säveltämiseen.

Papen musiikki saa innoituksensa monenlaisista lähteistä: avantgardesta, performanssitaiteesta, teatterista, jazzista ja jopa rockmusiikista. Hän on säveltänyt kuusi oopperaa ja valmistelee paraikaa kahta tilausta, vuonna 2009 Århusissa ensi-iltansa saavaa teosta The Vapours of Love sekä oopperaa Liberation Esbjergiin vuodeksi 2011. Hän on säveltänyt myös useita teoksia soitinteatterille. Pape on saanut kahdesti Tanskan taideneuvoston kolmivuotisen sävellysapurahan ja vuonna 1994 hän vastaanotti Edition Wilhelm Hansenin sävellyspalkinnon.

Tutustuin Harryyn vasta jokin aika sitten. Tarkkaa ajankohtaa on vaikea sanoa, sillä Harry on vähän arvaamaton, jopa arka persoona. Hän ei ole lainkaan niin kuin veljensä Harvey, ammattimainen alkoholisti. Harry on aivan erilainen – kun hänet oppii tuntemaan, hän alkaa tuntua hyvin läheiseltä, ja ajan myötä alkaa tuntua, että elämä olisi vaikeaa ilman hänen seuraansa. Itse asiassa minun täytyy myöntää, että itsessänikin on aika lailla Harrya. Ehkä hänet löytää jokaisesta ihmisestä. Hän ei tiettävästi ole kovinkaan lukenut henkilö – mutta yhden runon hän osaa ulkoa. Sen kirjoittaja on Henry David Thoreau ja se kuuluu näin: Miksi meidän pitäisi / niin epätoivoisella kiireellä / onnistua ja niin / epätoivoisissa hankkeissa? Jos ei pysy toisten vauhdissa / se saattaa johtua siitä / että kuulee toisten rumpujen soivan./ Antaa hänen astua oman musiikkinsa tahtiin / niin vakaasti tai kauas kuin se häntä viekin.

Soitinteatterin parissa lähes koko uransa ajan työskennelleen Andy Papen painopiste on vuosien myötä vaihtunut porvarillisesta kapinamielestä jonkinlaiseen absurdien rituaalien tyranniaan. Samalla hänen musiikkinsa on kehittynyt aiempaa perinteisempään suuntaan, mitä vanhempi soitinteatteri on kavahtanut, koska juuri perinteinen ilmaisu miellettiin siksi porvarillisuudeksi, jota vastaan ilmiö kehittyi. Papen soitinteatteriteoksissa on useimmiten jonkinlainen juoni - julkisivu, jonka takana piilee teoksen varsinainen sisältö.

http://www.papermusic.dk/