![]() |
||
|
Thomas Agerfeldt Olesen ![]() Thomas Agerfeldt Olesen opiskeli sellon soittoa ja sävellystä Tanskan kuninkaallisessa musiikkiakatemiassa Århusissa opettajinaan Poul Ruders, Karl Aage Rasmussen, Olav Anton Thommesen, Henryk Gorecki sekä Bent Sørensen. Vuonna 1997 hänelle myönnettiin Tanskan taideneuvoston kolmevuotinen työskentelyapuraha. Viime vuosina hänestä on tullut suosittu säveltäjä, joka työskentelee useiden merkittävien tanskalaisten ja ulkomaisten yhtyeiden kanssa. Lainaus vuodelta 2001 on osoitus siitä herkkyydestä ja energiasta, joita hänen teostensa pinnan alla piilee: ”Olen aina tarkkaillut ympäristöäni ja antanut näkemäni tunkeutua ihoni alle. Olen muodostanut vastakuvia sille, minkä uskon nähneeni tai vastaideoita toisenlaisista olotiloista, joita olen pitänyt arvokkaina ihmiskunnalle. Niitä voisi kutsua ‘vapauden kuviksi’. Joskus kyse on vankeudesta, tilasta, jolta yhteiskuntamme uskoo säästyneensä. Uskon, että tämä on harhakuva. Olen varma, että varmuus näistä asioista löytyy jostain sisältämme.” Thomas Agerfeldt Olesen pyrkii tuottamaan musiikkia, joka pohtii elämän peruskysymyksiä. Olen vuosikausia pohtinut, kuinka olisi mahdollista päästä lähemmäksi reaaliajassa säveltämistä ja silti säilyttää kaikki ne ajatteluprosessista seuraavat arvot, jotka erottavat sävellyksen ja improvisaation toisistaan. Säveltäessäni Steinfeldia vuonna 2004 yritin toimia kuten kuvataiteilija, vangita kynän ja paperin avulla näkymän kappaleesta virtaavana kuvana. Sävellystyön perusta syntyi siitä. Näky osoittautui vangituksi olennoksi, joka pakeni liikkeeseen taas pysähtyen, toistaen tätä mallia monella eri tavalla mutta kykenemättä löytämään kaipaamaansa vapautta. Tämä heijastui luovassa prosessissa ja teoksen materiaalissa. Pidän konserttoa tilana, jossa musiikki voi ottaa muotonsa. Kuten muinainen maapallo antaa meille tilan tämän päivän elämään, näen konserton yhtenä monista tiloista, joissa nykymusiikki voi ottaa muotonsa. Solistin asemalla ei ole minulle merkitystä, se voi olla erilainen jokaisessa uudessa teoksessa. En vastusta tätä muotoa. Haluaisin pitää musiikin tiloja (käytettävissä olevia ääniä ja yhdistelmiä) lahjoina, kuten haluaisin pitää lahjoina paikkoja, joissa elän. Minun täytyy lisätä, etten kuitenkaan toimi pelkästään lahjojen varassa. |
![]() |
| © Pohjoismaiset Musiikkipäivät - Nordiska Musikdagar - Nordic Music Days - Helsinki 2008 | ||