![]() |
||
|
NING ![]() Kuva: AmundS NING vuonna 1998 perustettu norjalainen nykymusiikkiryhmä, tutkii musiikkiesityksen fyysisiä, teatterillisia ja draamallisia aspekteja. Ning työskentelee säveltäjien, näyttelijöiden, koreografien ja ohjaajien kanssa ja tekee kiertueita eri puolilla Norjaa. Kiinnostuksen kohteena on muusikon luovuus taiteidenvälisissä projekteissa ja sen mahdollisuuksien tutkiminen ja laajentaminen. Ryhmä luo sekä kirjoitettuun musiikkiin että improvisaatioon perustuvaa musiikkiteatteria niin ohjaajan kuin esiintyjän ominaisuudessa. Ryhmässä on neljä jäsentä, mutta ympärillä on laaja verkosto muita taiteilijoita, joita kiinnostavat äänen, tilan ja ilmaisun suhteet. Ningin jäsenet hyödyntävät klassista muusikkokoulutustaan uuden esityskielen hakemiseen musiikissa ja näyttämöllä. Alalla on paljon tutkimatonta potentiaalia, josta voi syntyy rikasta taiteellista ilmaisua. Ning haluaa rohkaista taiteilijoita laaja-alaiseen yhteistyöhön. |
![]() |
| © Pohjoismaiset Musiikkipäivät - Nordiska Musikdagar - Nordic Music Days - Helsinki 2008 | ||