IN ENGLISH PÅ SVENSKA
     
  Nordic Music Days Helsinki 2008  
     
 

ETUSIVU
OHJELMA
SÄVELTÄJÄT
ESIINTYJÄT
TUKIJAT
YHTEYSTIEDOT

 

Reija Laine

Taiteellinen toimintani 1992–2006 on ollut pukusuunnittelua draaman, musiikkiteatterin ja tanssin sekä elokuvan alueella. Vuodesta 2006 lähtien olen opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa.

Olen toiminut pukusuunnittelijana teatteri- ja elokuvatuotannoissa ja suunnitellut erityisesti näyttämöpukuja draamaan ja musiikkiteatteriin. Teatterityössäni on ollut kantavana ajatuksena oman visuaalisen maailman luominen puvuilla esitykseen. Tällä hetkellä kehitän uudenlaista visuaalisen dramaturgian ajattelua taiteelliseksi työvälineeksi. Pidän teatteria tärkeänä kulttuurille. Sen visuaalisuuden ajankohtaisuus on edellytys dialogin synnylle katsojan kanssa. Minulle on tullut tärkeäksi uudistaa ajatteluani: Miten tuoda pukusuunnitteluun uusia näkökulmia?