IN ENGLISH PÅ SVENSKA
     
  Nordic Music Days Helsinki 2008  
     
 

ETUSIVU
OHJELMA
SÄVELTÄJÄT
ESIINTYJÄT
TUKIJAT
YHTEYSTIEDOT

 

Pasi Hyökki


Kuva: Tiina Somerpuro

EMO Ensemblen perustaja ja taiteellinen johtaja Pasi Hyökki (1970) on valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi ja kuoronjohtajaksi. Hän on täydentänyt opintojaan Eric Ericsonin ja Anders Ebyn mestarikursseilla. Tällä hetkellä Hyökki johtaa myös Akateemista Laulua, Cantabilea ja perustamaansa lauluyhtye Tallaa sekä opettaa kuoromusiikin historiaa Sibelius-Akatemiassa. Pasi Hyökki on palkittu parhaana kuoronjohtajana Tampereen Sävel -kuorokatselmuksessa 1997, Italian In Canto sul Garda -kilpailussa 2001 sekä Harald Andersén -kamarikuorokilpailussa vuonna 2003.

Sopranistana Hyökki on opiskellut Claudine Ansermét’n, Christina Miatellon ja Gloria Banditellin johdolla Urbinossa Italiassa. Debyyttikonserttinsa hän antoi vuonna 2003 Händelin Messias-oratorion sopraanosolistina. Kesällä 2004 hän piti ensimmäisen oman soolokonserttinsa Viitasaaren Musiikin aika -festivaalilla, jossa hän kantaesitti mm. itselleen sävelletyt teokset Seppo Pohjolalta, Perttu Haapaselta ja Sampo Haapamäeltä.