IN ENGLISH PÅ SVENSKA
     
  Nordic Music Days Helsinki 2008  
     
 

ETUSIVU
OHJELMA
SÄVELTÄJÄT
ESIINTYJÄT
TUKIJAT
YHTEYSTIEDOT

 

HKO

Pohjoismaiden ensimmäinen ammattisinfoniaorkesteri, Helsingin kaupunginorkesteri, on toiminut 126 vuotta ja konsertoi vuosittain yli 100 000 kuulijalle. Orkesterin ensimmäinen kapellimestari oli Robert Kajanus, hänen jälkeensä mm. Paavo Berglund ja Okko Kamu. 1995–2007 ylikapellimestarina toimi Leif Segerstam, ja John Storgårds aloitti nelivuotiskautensa elokuussa 2008. Vuosittaisten 70–80 Helsingin-konsertin lisäksi orkesteri tekee laajoja ulkomaankiertueita, viimeksi Kiinaan ja Italiaan. Helsingin kaupunginorkesteri on levyttänyt mm. Sibeliuksen ja Rautavaaran musiikkia. 2005 valmistunut Sibeliuksen sinfonioiden kokonaislevytys on saanut kiittävää kansainvälistä palautetta. Myös Rautavaaran teosten levytykset ovat olleet menestyksiä.

Merkittävä aluevaltaus ovat yhdysvaltalaisten John Coriglianon ja Christopher Rousen menestysteosten ensilevytykset, jotka HKO teki John Storgårdsin johdolla 2003–2004. Cd Lastenlaulujen aarreaitta täydentää kansainvälistä huomiota herättänyttä 7-vuotista kummilapsiprojektia, johon osallistui 4 500 perhettä.

www.hel.fi/filharmonia/