![]() |
||
|
EMO ![]() Kuva: Sylvain Guichard, Polyfollia EMO Ensemble perustettiin Espoon Musiikkiopiston yhteyteen syksyllä 2000. Vuonna 2003 se voitti kansainvälisen Harald Andersén -kamarikuorokilpailun ja kilpailuohjelmaan kuulunut Esa-Pekka Salosen teos Two Songs to Poems of Ann Jäderlund palkittiin parhaana uuden musiikin esityksenä. EMO Ensemble on profiloitunut pääasiassa uuden musiikin esittäjäksi. Esa-Pekka Salosen ja Lotta Wennäkosken 2000-luvulla säveltämää musiikkia kuullaankin EMO Ensemblen esikoislevyllä Maasta (Of the Earth), joka ilmestyi 2005. EMO pitää tavoitteenaan säilyä kokeilevana, monipuolisena ja uusiutuvana esiintyjäryhmänä. Kuoro on esiintynyt kirkko- ja konserttisalien lisäksi niin jää- ja uimahalleissa kuin ravintoloissa ja rautatieasemalla. Kuluvana vuonna EMO Ensemble on tehnyt yhteistyötä mm. Radion sinfoniaorkesterin ja Sibelius-Akatemian sävellysluokan kanssa, julkaissut toisen levynsä ja vieraillut Kööpenhaminassa merkittävällä World Symposium on Choral Music -festivaalilla. |
![]() |
| © Pohjoismaiset Musiikkipäivät - Nordiska Musikdagar - Nordic Music Days - Helsinki 2008 | ||